KRITIIKIT


Marjaana Niskala, Reittejä karttamaisemissa, Kaleva 2017

Anu Torikka - Grafiikkaa, Galleria Napa, Rovaniemi 4.10. saakka

Lapin vaellukset ovat olleet Joensuussa asuvan taidegraafikko Anu Torikan (s.1948) teosten lähtökohtina.

Maisema, reitit ja liike ovat läsnä kuvissa, mutta monitulkintaisesti. Teokset ovat pääosin uniikkeja, vaikka grafiikkaa ovatkin, sillä Torikan käyttämät metalligrafiikan menetelmien, carborundumin ja väritelauksen yhdistelmät houkuttelevat muunteluun vedostuksessa.

Pohjoisen maiseman pelkistyneisyys saa vastineensa kuvien yksinkertaisissa pinnanjaoissa. Väliin maisema on kuvassa totutusti, kuten Edessä - teoksessa, jossa musta tunturinkylki täyttää melkein koko kuvapinnan rajautuen kapeaan vaaleanpunaiseen taivaansuikaleeseen. Päivä valkenee ja edessä on vaativa nousu.

Useimmiten kokonaisuus on kerrostuneempi, yhtä aikaa kartta ja maisema.

Ottaa suuntaa - vedoksessa taustan voi lukea molempina, pinnassa on symboli, jonka senkin voi nähdä joko kompassina tai rattaina - kulkemiseen tarpeellisia kumpainenkin. Oli tuulinen yö - teoksen maisemakartassa on viivakuvio, yhtä aikaa kuljettu reitti ja pelkistetty poron hahmo tai tuulen painama laavuvaate.

Dekoratiivisuus korostuu Seinä - työssä, jossa kultainen joki nousee tunturinrinnettä ylös. Sen sommittelu pystyyn nousevine perspektiiveineen muistuttaa Kiinan ja Japanin taiteesta. Leikkiä tilan kaksi - ja kolmiulotteisuuden illuusioilla on muissakin kuvissa.

Torikan väriskaala on enimmäkseen murrettu, himmeähkö, hitaasti katseelle aukeava. Poikkeuksen muodostaa punahehkuinen Järistyksiä ja järjestymisiä. Sen viivatihentymät sykkivät maankuoren liikkeiden tahdissa. 


Anna Logrén, Kuinka merkitä tila, Karjalainen 21.11. 2015

Anu Torikka How to say Joensuun Jokigalleriassa 27.11.2015 saakka

Kun olen kävellyt pistelevässä tuulessa ruutukaavan laidalle Hasanniemeen, astellut kylmissäni rantakivillä ja katsellut jäätyvää Pyhäselkää, vaikutun jälleen kerran vuodenkierron pelkistämän maiseman voimasta. Samantapaisiin tunnelmiin voi päätyä myös taidegraafikko Anu Torikan näyttelyssä Jokigalleriassa.

Näyttely koostuu taiteilijakirjasta ja valikoimasta grafiikkaa vuosilta 2009 - 2014. Torikalle on ominaista viivan ja maalauksellisten pintojen variointi esimerkiksi kuivaneulan ja väritelauksen yhdistelmänä.

Kuvakielessä on tunnistettavia viitteitä alkuperäiskansojen kuvaperinteisiin, esihistoriaan, kalliopiirroksiin ja arkkityyppeihin. Vanhemmissa teoksissa tiheä polkumainen uurros on kuin kollektiivisen muistin topografiaa.

Toisaalta Torikka koostaa viitteistöstä muutaman hallitun väripinnan ja orgaanisen muodon avulla leijuvien merkkien ja symbolien rytmittämiä tiloja. Esimerkiksi teoksessa Hitaat muistot XI (2009) munamainen kall(i)o kelluu jännitteisellä rajalla, jossa esikielellisen ja kielellisen kommunikaation, sisäinen ja ulkoisen sekä yksilön ja kollektiivisen kaltaisen dualiteetit ovat purkautumassa.

Anu Torikan teokset ovat hiljaista, verkkaiseen kontemplointiin kutsuvaa lajia. Hän muovaa ajattomuuden ja avaruuden ontologiaa uskottavasti.

Torikan muodontaju ja suvereeni sommittelutaito pääsevät oikeuksiinsa Portaiden (2014) ja Seinän (2014) kaltaisissa teoksissa, joissa omalakisten maailmojen sisäinen liike ja ennen kaikkea tilan idea on tiivistetty yksittäisten elementtien suhteista.

Parhaimmillaan Torikka onkin kaikkein pelkistetyimmissä töissään. Ainakin itse jaksan innoittua kerta toisensa jälkeen nähdessäni pohdittuja vastauksia visuaalisen esittämisen peruskysymyksiin.


Luca Cambacorti & Co

F.IN.LAND finnish inner landscape Anu Torikka, Reetta Ahonen, Merita Koskimies

Galleria Lato, Prato Italia 17.9.-8.10.2011

... Anu Torikka:

Isole, macigni in sospensione, lo´rografia lacustre dei laghi finlandesi, la parola e il gesto che si combiano con forme primigenie, umane e naturali.

Questi sono i primi elementi che emergono dai lavori di Anu Torikka attraverso una tecnica mista che abbina la´quaforte alla stesura a tamburo del colore.

Il suo e` un percorso che ha lungo esplorato le modalita` del libro d´arte in cui si assemblano la forma libro, la macchia di colore, la parola con gli oggetti raccolti sulle rive del Lago Onega.

I lavori presentati allo Studio Lato sono una sublimazione di questo percorso.

In essi forme che sembrano generate da una sorta di frottage esito di un´automatismo psichico per definizione inconscio, involontario e automatico, emergeono sulla pagina scritta in un momento di ibridazione fra le due modalita` di azione del sistema cognitivo dall`effetto straniante.

Da una psrte la modalita` analitico-ricostruttiva legata alla sfera dell´apprendimento del codice alfabetico e della razionalita` espressa da appunti e pagina di diari viaggio, dall`altra la modalita`

senso-motoria segno di un´attivita` piu` istitintuale generata dal continuo riconoscimento dei sensi.

L´esito e` quello di immagini dal forte impatto visivo in cui l´universo conscio del linguaggio razionale e` continuamento in relazione con la parte inconscia.

Se tutto cio`sembra in qualche modo rimandare alla tradizione surrealista ancor piu` evidente sembra emergere in legame in inscindibile tra natura, tradizione e cultura finlandese.


Olli Sorjonen, Suvereeni Torikka taidemuseossa, Karjalainen 12.11.2008

Anu Torikka: Retrospektiivinen näyttely Joensuun taidemuseossa 4.1.2009 saakka

Joensuun taidemuseossa on esillä pitkänlinjan graafikon Anu Torikan retrospektiivinen näyttely. Se on kiinnostava ja eheä kokonaisuus, joskin hieman yllätyksetön. Torikan taiteilijantie vaikuttaa tasapainoiselta ja jokainen askel loogiselta seuraukselta edellisestä, eikä mitään rajuja irtiottoja tai omituisia kokeiluja nähdä. Ripustus on toteutettu ilmavasti ja se suo teoksille niiden vaatiman tilan.

Valitsemansa taiteenlajin, grafiikan, Anu Torikka hallitsee suvereenisti. Mukana on puupiirroksia, akvatintoja, viivasyövytystä, kuivaneulaa ja monia muita grafiikan lajeja. Kaikkia niitä Torikka käyttää vaivattomasti, saaden lopputuloksen aina näyttämään omaltaan.

Torikan teokset eivät huuda tai mekkaloi, ne kuiskaavat ja vihjaavat. Mutta sanoma on kirkas. 1980-luvun töistä lähtien kuvaelementit ovat yksinkertaistuneet ja pelkistyneet, ja siten selkiytyneet. Edellisen vuosikymmenen sympaattiset perhekuvat väistyvät, ja tilalle tulee abstraktimpi tapa tutkia ympäröivää maailmaa. Samoihin aikoihin Torikan taide kokee pienimuotoisen murroksen, ainakin tämän näyttelyn perusteella, ensin tekstin ja sitten myös värin ilmaantuessa kuvaan. Niiden avulla Torikka alkoi löytää selkeästi omimman ilmaisutapansa.

Aiheiltaan Torikan teokset ovat monisyisiä, vaikkakin tuntuvat usein tulkitsevan jotain samaa ja universaalia; ihmisen historiaa, luontoa tai maailman olemusta yleensä. Monista eri lähtökohdista kumpuavat kuvaelementit yhdistyvät omalakisiksi kokonaisuuksiksi. Teoksissa kohtaavat niin luonnonelementit, kalliopiirrosmaiset hahmot, kartta-aiheet, eläimet kuin monenkieliset tekstitkin. Näistä aiheista syntyy tasapainoisia ja shamanistisia kuvakokemuksia kuten teoksessa Aurinkolaulu (Joutsenlaulu).

Grafiikan lisäksi näyttelyssä on esillä jokunen esineteos, jotka eivät sympaattisista karjalanpiirakoistaan huolimatta vakuuta. Toisaalta ne ovat epäkiittollisessa tehtävässä joutuessaan kilpailemaan Torikan grafiikan kanssa. Näyttelyssä on myös yksi huoneellinen tänä vuonna tehtyjä töitä ja onkin ilo todeta, että nämä uusummat teokset ovat Torikkaa parhaimmillaan.


Dan Sundell, Tumma peili, Hufvudstadsbladet 30.10.1997

Anu Torikan grafiikkaa Galleria Valöörissä 9.11. saakka

Myyttimerkintöjä

Toinen maailma sukeltaa esiin myös Anu Torikan grafiikan lehdillä, jotka tietoisesti etsiytyvät folkloren ja myytin maailmaan. Torikka käyttää usein merkkejä, sanoja ja kirjoitettuja lauseita teoksissaan, kuparilaatalle kaivertaessahan voi yhtä hyvin kirjoittaa kuin piirtääkin. Teksti vain tietenkin muuttuu peilikuvaksi.

Anu Torikan lehdet sisältävät paljon tekstiä, myytti tihkuu esiin niin visuaalisesti kuin akustisestikin. Voi kuulla yksitoikkoisen äänen lukevan ja messuavan vanhaa runoa . Kuvaan sisältyy myös arkaaisia muotoja ja aiheita, jotka ankkuroivat kuvan syviin inhimillisiin kerroksiin, niin kuin ensimmäiset punamullalla tehdyt taideteokset kiven pintaan.

Käännös Annika Waenerberg


Marja -Terttu Kivirinta, Äänettömiä viestejä ja koristeellista kirjoitusta, Helsingin Sanomat 31.10.1997

...Anu Torikan grafiikkaa ja maalauksia 9.11. saakka Valöörissä

... Kuinka sen sanoisi

Roosin maalausjälkeä voi kutsua myös tekstuuriksi, mutta Anu Torikan grafiikassa on tekstiä. Toisen töiden viestit ovat äänettömiä ja ei-sanallisia, kun taas toinen kirjoittaa koristeellisella käsialallaan suomenkielisiä lauseita, joita voisi jopa lukea ääneen.

Torikan näyttelyn nimi onkin How to say, ja niin on: samaa päiväkirjanomaista kertomusta kelataan edestakaisin etsauslaatalta toiselle, eri tekniikoilla ja väreillä painetuista vedoksista toisiin.

Joensuulaisen Torikan näyttelyssä on 23 teosta, mutta se näyttää täydeltä. Ehkä vaikutelma johtuu teosten suuresta koosta ja siitä, että taiteilija on mahduttanut mukaan niin paljon asiaa.

Sattuvampia teoksia ovat näet kaikkein kuvallisimmat - ne, joissa on kaksi joutsenenkaltaista hahmoa syvän sinisellä pohjalla.


Leena Leskinen- Myller, Juuret myyttisessä menneisyydessä, Karjalainen 13.4. 1997

Miegrafia - pohjoiskarjalaisen taidegraafikkoryhmän näyttely Taidemuseolla 20.4. saakka

"... Anu Torikan taiteen sisäistynyt näkemys on syventynyt entisestään ja peilaa aiempaa

voimakkaammin yksityistä yleisessä; ajatuksen, hetken, mielikuvan merkitystä

maailmankaikkeudessa. Torikan töissä menneisyyden myytit ja nykyhetki kohtaavat.

Niissä on päiväkirjatekstiä luettavana ja peilikirjoituksena, aurinko-, puu- ja juurimerkit

näyttävät olevan jatkumoa menneeseen, aikaan, jolloin kiveen hakatut symbolit

kuvasivat sitä, mitä me kuvaamme nyt kymmeninä ja satoina kirjoitettuina sivuina.

Itse asiassa: ajattelu on kirjoittamista, ja kirjoittaminen käsin piirtämistä.

Huikea turkoosi ja harmaa kohtaavat toisensa lempeästi..."


Ulla Pennanen, Joensuun taidemuseo

" Vuosien myötä Anu Torikan viitteellinen ilmaisu ja symboliikan taito ovat vain syventyneet. Yhtä hyvin kuin tätä

päivää hänen teoksensa voisivat olla myös tuhansien vuosien takaa. Anu Torikan teosten pohjalla näkyvä

raapustelu tai peilikirjoitus joko etäännyttää kauas menneisyyteen tai tuo lähelle taiteilijan omaa elämää,

tallentaa päiväkirjan lehtiä, johon väripintojen ja kuvallisten viitteiden avulla luodaan monikerroksellinen tarina.

Se, mitä on sisällä ja mitä ympäristö siihen lisää, tulee näkyviin teoksien kautta. Hän on onnistunut

yhdistämään oman elämänsä muinaistarustojen kuvakieleen ja karjalaisen maalaismaiseman tai 

kalliomaalausten kauhtuneisiin värimaailmoihin."


Eero Laajo, Etelä-Saimaa -lehti 19.1.1997

" Teksti kertoo tarinan, johon kuva kykenee vain viittaamaan.

Anu Torikan teoksissa tekstistä on kuitenkin tullut osa kuvaa.

Kirjoitus ei enää ole luettavaksi tarkoitettu. Siitä on tullut

katseltavaa.

Tekijä on samanaikaisesti sekä läsnä että piiloutunut.

Viivojen ja värien kerrokset etäännyttävät peilikuvana

soljuvan kertomuksen, sen todellisuuden, joka on ollut

tekemisen lähtökohtana. Katsoja ei voi olla varma, mistä

kaikki on saanut alkunsa.

Anu Torikan kuvat ovat korostetun minäkeskeisiä. Ne voi nähdä

omakuvina. Ne ovat kuin sarja tunnustuksia ja uskoutumisia.

Kuvat ovat keskuslyriikkaa, jossa tekijä puhuu itsestään ja

työstää omaa minäänsä..."


Leena Leskinen- Myller, Unen hieroglyfejä, Karjalainen 11.12.1991

Anu Torikan grafiikkaa Galleria Figossa 22.12. saakka

Anu Torikka jatkaa näyttelyllään loogisesti aiemman tuotantonsa teemoja. Hän tutkii ihmisen suhdetta luontoon, ympäristöön, menneisyyteen. Samalla tärkeimmäksi nousee kysymys : millainen maailma on tulevaisuudessa?

Aiemmissa näyttelyissään Torikka on rakentanut teemansa mm. puun ja sen lehtien tuottamien vihjeiden ympärille. Nyt lähtökohta on unenomaisempi: ihminen hakee viestejä menneestä tulevan varalle. Viiva piirtyy rytmisenä, alitajunnan ohjaamana automaattikirjoituksena. Viivojen muodostamissa kokonaisuuksissa on kallion tai meren liikettä. Kuivaneulatekniikan lisäksi kohopainolla on saatu aikaan kevyet, akvarellimaiset väripinnat, joten kokonaisuus näyttää usein maalaukselta. Esimerkiksi Kartoittamaton eilinen II ja III ovat meren vihreää ja sinistä, maan punaista.

Anu Torikka yhdistää tuotannossaan vahvan kauneudenkaipuun ja moraalisen viestin ihmiselle. Jossain syvällä on aina huoli tulevasta, varsinkin, kun on äiti. Huomenna, jos - nimisessä sarjassa alitajunta harhailee tulevaisuuden unimaailmassa. Alkukantaiset kalliopiirroksia muistuttavat merkit piirtyvät pitkinä sarjoina, unen hieroglyfeinä. Isompien ja pienempien laattojen vedostus samaan teokseen luo vastakohtaisuuden rytmiä. Huomenta- nimisessä työssä on vedostus papyrukselle; historia kirjoittautuu meissä yhä uudelleen. Emme pääse pakoon alitajunnan kirjoittamista, kokemusta, tietoa.

Tämä hienovarainen grafiikka on lähempänä runoa tai sävellystä kuin kirjaa tai tarinaa. Se koskettaa tunteiden kerroksia vihjauksina, piirtoina. 


Erkki Pirtola, Kairan sutten ikävä, Iltasanomat 1.7.1982

Tuula Mukka ja Anu Torikka, Taidegraafikoitten galleria, Helsinki 1982

... Anu Torikan taiteilijanlaatu on herkkä, satuisa ja inhimillinen. Hän luo hiukan Outi Heiskasen tyylisiä yllätyksiä, mutta aivan omalla tavallaan. Anu ymmärtää lapsen unta. Miten tuo pieni ihminen on vielä alkutilassa, herkkä kuville ja niiden seikkailulle. Tie mielikuvituksen notkeaan maailmaan ei aikuisella ole itsestään selvää.

Torikka kuitenkin selvittää välinsä mielikuvien jäykistymistä vastaan ja liikkuu yhtälailla niin sisäisen kuin ulkoisen silmän näyssä. Jotkut Lapin maisemat ovat löytäneet niiden omimman joikunsa. Lintu jäälautalla kirkuu keväisen joenpolven notkeessa kuin graafikon yksinäinen sielu viivojen myllerryksessä.

Torikka kirjoittaakin erään teoksen kulmaan : "Linnut palaa, vedet pauhaa, kunpa uudistuisin kuin puu." Siinä onkin todettu tositaiteen ja elämän vaikein ongelma: olemme erossa luonnosta ja kuitenkin osa sitä. Mutta osaisimmepa olla kuin puun elämä: valmiina pudottamaan käpristyneet lehtemme ja pursuamaan esiin uutta tuoretta elämää.